Risteily M/S Kristina Reginalla:
Reykjavik - Qaqortoq - Narsaq - Nuuk - Evighedsfjorden - Ilulissat - Sisimiut - Kangerlussuaq.
http://www.kristinacruises.com/
18.7.2009 Meripäivä
Aamu alkaa viileänä, lämpötila noin 12 astetta, mutta kylmenee jo ennen keskipäivää 8 asteeseen. Joudun hakemaan pitkähihaisen paidan, vaikka muut ovat jo sonnustautuneet takkeihin ja pipoihin. Sää tulee vielä kylmenemään 4 asteeseen kun saavutamme Grönlannin rannikon, mutta sisäinen solarium lämmittää yhä minua ja nautin viileästä viimasta nojaten kaiteeseen partaan yli. Aaltoavalla merellä on hypnoottinen vaikutus ja voisin katsella sitä loputtomiin, tyhjyys ympärilläni. Sumu alkaa ympäröimään meitä ja näkyvyys putoaa muutamaan sataan metriin. Istun Cafe Navigaressa, juon lonkeroa, kirjoitan tarinoita merien takaa ja kuuntelen kuulokkeista musiikkia. Oloni on hieman jännittynyt kun odotan saapumista rannikolle..
Sitten tapahtuu ihme, aurinko paistaa sumun läpi ja esiin ilmestyvät ensimmäiset jäävuoret. Pian sen jälkeen sumu hälvenee ja esiin ilmestyy Grönlannin rannikko. Tilanne on tavallaan tuttu kuin
nähdessäni ensimmäisen kerran islannin rannikon pari vuotta sitten, mutta jotenkin vielä astetta jännittävämpi. Yritän jälleen pysyä rauhallisena vaikka sisälläni kuohuu niinkuin jäinen pato olisi murtumassa. Rannikko on karu ja Prinssi Kristianin salmen suun peittää valtava jäinen lautta ja estää pääsymme sinne. Jäinen viima ja vihainen tuuli iskee kuin kylmä ruoska, mutta en välitä siitä vaan sisälläni on yhä se ikuinen palo, joka lämmittää kylmimmässäkin tuulessa. Ja tiedän etten koskaan saisi sitä sammumaan, levottomuuteni paine hartioilla, maankiertäjän sielu silmissäni. Ja levottomuuteni vain kasvaa. Mietin missä on kotini, vai onko sitä koskaan olemassa.
Jatkamme matkaa etelään kiertääksemme Grönlannin eteläkärjen ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Rikkonaiset ja teräväkärkiset vuoret tarjoavat ennennäkemättömän maiseman ja avaan punaviinipullon Kap Farvelin kierron kunniaksi (onhan tämä nyt ensimmäinen Kap minullekin). Nautin kun lämmin aurinko paistaa suoraan rosoiseen sieluun. Kaukana kuulen jääkenttien kutsun, kylmän maan kaiun kun vuoret kuiskailevat.
Valaat saattavat poutapilviä laivamme sivussa ja suihkauttelevat ilmaan suuria vesipatsaita. Olen jälleen elämäni matkalla, merivirtojen äärellä tutkimassa kapeaa polkua syvälle sisään omaan mieleeni. Täällä arkiset asiat ja koko maailma katoaa horisonttiin, on vain minä ja meri. Ja valaat. Mietin niiden yksinäisyyttä kun ne kulkevat satoja merimaileja valtamerien kohinassa, terävissä aalloissa ja syvällä pinnan alla.
Kuulevatko ne toistensa kutsuhuudot?
Kerrotaan että ryhävalaat laulavat, löytävätkö ne toisensa valtamerien äärettömyydessä.
Entä kuuleeko kukaan minua...
Ohipurjehtiva valtava jäävuori aiheuttaa mystisen kangastuksen ja matkaamme kohti etelää ja Grönlannin eteläkärkeä. Aivan yhtäkkiä Kap Farvelin jälkeen meri on peilityyni, sinistä aaltoilevaa samettia. Komentosillalla laivan keula suuntaa suoraan polttavaan aurinkoon ja luen navigaattorista sijaintimme,
Lat 59°20.03
Lon 44°30.17
http://www.gorissen.info/Pierre/maps/googleMapLocation.php?lat=59.200300&lon=-44.301700
Katson aurinkoon kun se punakeltaisen reunuksen kanssa sukeltaa mereen ja hukuttaa minut syvään hiljaisuuteen ja vain kaukaiset aallot minua rakastaa. Huomenna jätän jalanjälkeni tähän karuun ja tarunhohtoiseen maahan. Pidän kaiteesta kiinni ja katson kaukaisuuteen ja näen kerrankin aivan perille asti.
English translation
The morning begins chilly, the temperature being +12 C degrees, but it's getting colder and the temperature is about to drop to + 8 before the noon. I have to get my long-sleeved shirt, although all the others have already been garbed to jackets and winter caps. The air is still going to get as cold as +4 C degrees when we reach the Greenland's coastline, but the inner solarium is making me feel warm and I enjoy the frosty wind by leaning over the gunwale.The waving sea has a hypnotic effect and I could stare it ad infinitum, with nothingness surrounding me. The fog is starting to surround us and the range of visibility drops to the couple hundred meters. I sit in Cafe Navigare, drink Gin Grape, write the tales beyond the seas and listen music from the headphones. I feel bit tensioned as I am waiting the arrival to the coast.
Then the miracle happens, sun is shining through the fog and first icebergs emerges. Soon after the fog is clearing and Greenland coastline appears into view. The situation is kind of familiar when seeing first time the Iceland's coastline couple years ago, but somehow still bit more exciting. I try to keep calm although I'm bursting with excitement, like an icy dam breaking inside of me. The coastline is barren and the mouth of Prince Christian Sound is blocked by a massive ice floe and it's preventing us to enter there. Frosty and angry wind is hitting like a cold whip but I don't care as the eternal burning is inside of me and that warms me up in even in the heaviest winds. And I know that I won't ever let it fade, with the uneasiness on my shoulders, and the vagabond's spirit in my eyes. And the uneasiness is growing all the time. I'm pondering where is my home, or can it ever exist for me.
We are proceeding towards south aiming to round the Greenland's southern tip and the sun is shining from the clear sky. Fragmented and sharp-pointed mountains are providing unparalleled view and I open the bottle of red wine for the roundtrip of Kap Farvel (Cape Farewell), as this being the first Cape for me in my lifetime. I'm enjoying as the sun is shining straight into the coarse soul of mine. I can hear the faraway calling of the glacier fields, the echo of the cold land when the mountains are whispering.
Whales are escorting the white clouds on the side of our ship and spraying huge columns of water in the air. I'm again on the journey of my life, by the sea currents exploring the narrow path deep inside to my mind. Here the everyday matters and the whole wide world disappears to the horizon, there's just me and the ocean. And the whales. I think the lonesomeness of the whales when they are wandering hundreds of nautical miles in the murmur of the sea, in the sharp waves and deep under the water.
Can they hear the calling of each other's?
It is told that the humpback whales are singing, can they find each other in the infinity of the oceans. And can anyone hear me…
Bysailing iceberg causes mystical mirage (fata morgana) and we are traveling southward and towards the southern tip of Greenland. Suddenly after Kap Farvel the sea is mirror calm, like blue wavy velvet. On the bridge the ship's bow is heading towards the burning sun and I read our location from the navigator
Lat 59°20.03
Lon 44°30.17
http://www.gorissen.info/Pierre/maps/googleMapLocation.php?lat=59.200300&lon=-44.301700
I stare at the sun when it dives to the sea with the yellowish-red edge and drowns me into the deep quietness and only the distant waves do love me. Tomorrow I'm leaving my footprints into this barren and mythic land. I hold on the ship's rail and stare into the distance and for once in my life I'm seeing all the way.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti