tiistai 3. heinäkuuta 2007

Suuri Pohjoinen Ulottuvuus, Osa 10 (3.7.2007)

Lyhyt matkapäiväkirja risteilyltä Helsingistä Reykjavikiin, 24.6. - 3.7.2007







Risteily M/S Kristina Reginalla:
Helsinki - Visby - Kööpenhamina - Lerwick - Torshavn - Seydisfjördur - Akureyri - Isafjördur- Reykjavik
http://www.kristinacruises.com/


3.7.2007 Reykjavik, Islanti

Viimeinen päivä sarastaa ja aurinko pilkottaa taas pilvien takaa. Edessä on vielä koko päivän kestävä bussiretki sisämaahan. Matkaamme ulos Reykjavikista ja saavumme lopulta laavakenttien, vihreiden laaksojen ja vuorien yli ensin kraaterijärvelle. Täällä kuulemma Björk oli joskus kauan sitten pitänyt rock-konsertin järvellä olevalla lautalla ja yleisö oli istunut vuoren huipulla ja akustiikka oli ollut mahtava. Taustalla näkyy tulivuori Hekla horisontissa. Seuraavaksi käymme katsomassa Geysirit ja Strokkur sylkee vesisuihkunsa kymmenien metrien korkeuteen ja saa turistit säpsähtämään.

Jatkamme Gulfossin mahtaville putouksille. Vesihöyry tulee vastaan jo 500 metrin päässä putouksesta ja itse putous on todella vaikuttava näky.
Kaukana näkyy valtava jäätikkö, josta suunnattomat vesimassat tulevat ja putoavat kahden putouksen kautta syvään rotkoon. Putouksen nielussa tuntee olonsa jälleen niin pieneksi. Vesihöyry kastelee paidan. Käymme vielä mannerlaatan repeämäkohdassa, täällä Amerikan laatta on jo vaeltanut 7 kilometriä irti Euraasian laatasta. Maisema on vaikuttava, mutta tunnelman pilaa miljoona turistia. Voisin kuvitella mikä kokemus olisi kulkea nämä maisemat läpi yksin, kuten edellisenä päivänä. Yritän kuvitella muut ihmiset pois, mutta se on mahdotonta koska matkaoppaat kailottavat tuttuja lauseitaan englanniksi ja ranskaksi ja turistit seuraavat laumoina perässä. Se siitä tunnelmasta. Eikö ihmiset osaa kulkea yksin ilman oppaita.

Lopulta on aika siirtyä lentokenttää kohti ja aloittaa matka kotiin. Ohitamme Reykjavikin luona vielä yhden kiven jonka sisällä asuu menninkäinen. Moottoritiehen piti tehdä mutka sen takia. Lentokentällä otan iltakoneen ja aloitan matkani taivaalla. Olo on haikea ja surullinen enkä tahtoisi takaisin harmaaseen arkeen. 10 päivän matka muuttuu 3 tunnin paluulennoksi ja kaikki on ohi hetkessä. Niin paljon kokemuksia ja tunteita vaihtuu pariin tuntiin ilmassa. Yö pimenee ja valot loistavat Etelä-Suomen yössä, napapiiri vaihtuu pimeäksi yöksi. Helsinki-Vantaalla punainen kuu johdattaa minut kotiin ja saa aikaan vielä viimeisen tuntemuksen. Pääsen nukkumaan kahdelta yöllä ja uneni on sekava ja ahdistunut. Tarvitsen vielä uuden sataman.

Aamulla joudun tekemään aamiaiseni itse.



English translation

The last day of the journey is starting and the sun is glimmering behind the clouds. There's still a bus tour ahead to the inland that is taking the whole day. We travel away from Reykjavik and through lava fields, green valleys and mountains finally we arrive to the crater lake. Here Björk long time ago had a rock concert on the raft in the middle of the lake, the audience had sat up on the rim of the crater and the acoustics had been tremendous. On the background far in the horizon is volcano Hekla. Next we are going to see the geysers and Strokkur is spitting its water load tens of metres skywards and makes the tourists recoil.

We proceed to magnificent Gulfoss waterfall. The water vapor is coming towards us at already 500 metres of the fall and the waterfall itself is really astonishing sight. Far away in the horizon there is a huge glacier, where the enormous masses of water are coming and falling through two waterfalls into deep canyon. In the brink of the waterfall I'm again feeling myself so small. The water vapor is wetting my shirt. We will also visit the rupture valley of tectonic plates, here the North American plate has already wandered and detached seven kilometers from the Eurasian plate. The view is impressive but the mood is ruined by million tourists. I can imagine what an experience it could be to wander through these landscapes on your own, like I did on yesterday. In my mind I try to make people to disappear, but it's impossible because the travel guides are loudly speaking their familiar phrases in English and French, and all the tourists are just following in herds. So that's it about the mood! Can't people walk alone without guides.

Finally it's time to move on towards the airport and start my way to home. Near Reykjavik we pass one rock that is dwelled by an elf. There had be made a bend to the freeway because of it. At the airport I take the night flight and start my travel in high skies. I feel wistful and sad and I wouldn't want to return back to my dull weekday life. The ten day journey turns into a 3 hour return flight and everything is over just in a moment. So much experiences and feelings are transformed to couple hours in the air. Night is darkening and The Polar Circle is changed to black night. In Helsinki-Vantaa airport the red moon is leading me home and gives me the ultimate sensation. I get to sleep at two o'clock at night and my dream is confused and distressed. I need a new harbour!

In the morning I have to prepare breakfast by myself.

maanantai 2. heinäkuuta 2007

Suuri Pohjoinen Ulottuvuus, Osa 9 (2.7.2007)

Lyhyt matkapäiväkirja risteilyltä Helsingistä Reykjavikiin, 24.6. - 3.7.2007







Risteily M/S Kristina Reginalla:
Helsinki - Visby - Kööpenhamina - Lerwick - Torshavn - Seydisfjördur - Akureyri - Isafjördur- Reykjavik
http://www.kristinacruises.com/


2.7.2007 Isafjördur, islanti

Aamu koittaa taas aurinkoisena ja uskon taas tulevaan. Laitan caprihousut jalkaan ja jälleen kaikki epäilevät minua. Nauran taas heille, sillä tiedän olevani jälleen oikeassa. Kun laiva saapuu satamaan, sujahdan taas autioille kaduille tuttu picnic-setti repussani. Aamu on vielä kylmä, mutta uskon auringon lämmittävän jo hetken päästä. Pyörin hetken kylässä ja hahmottelen suuntaa jonne lähtisin. Tutunnäköiset vuoret ovat taas ympärillä, kaukana siintää jäätikköä. Kylän jälkeen nousee hiekkatie vuorille ja jatkaa tunnelin läpi jonnekin ja päätän ottaa sen suunnakseni. Tunneli näyttää olevan vain muutaman kilometrin päässä, mutta pari kilometriä noustuani vuorenrinnetta totean matkaa olevan vieläkin ainakin pari kilometriä.

Olen taas jälleen yksin, ympärillä mahtavat maisemat. Nautin raikkaasta ilmasta, hengitän avaruutta ja salaperäiset voimat kulkevat läpi kehoni. Maisemat ovat henkeäsalpaavat ja olo on täysin käsittämätön. Vuorilla näkymättömät ihmiset kuiskailevat minulle. Huldufolk, Islannin näkymätön kansa. Juttelen heidän kanssaan ja olen kuin yksi heistä.

Pidän picniciä vuoren rinteellä, maistan raikasta viiniä ja syön nälkääni meetvurstileipiä, joita pöllin laivan aamiaiselta. Voisin istua näissä maisemissa tuntikausia ja niin teenkin, aurinko lämmittää ja raikas tuuli nousee ylös vuonosta rinnettä pitkin. Huldufolk lupasi minulle taas onnen ja rauhan täksi päiväksi. Kirjoitan postikorttiin runoa islanniksi ja juon viiniä. Oloni on täydellinen.

Samalla suuri lentokone lentää ylitseni, vain sadan metrin päästä ja aloittaa ylvään kaarroksensa kohti vuonon toisella puolella olevaa kenttää. Koneen siivet nuolevat kallioita kun se tekee täyden puoliympyrän muotoisen kaarroksen, saavuttaakseen kentän suunnan vasta aivan viime hetkellä kun korkeutta on enää muutama kymmen metriä. Olen vaikuttunut tästä lentäjän suorituksesta ja kone rullaa kiitoradalla.

Eväät on loppu ja lähden kävelemään ainakin 5 kilometrin päässä olevaa kylää kohti, täällä on mahdotonta arvioida etäisyyksiä. Kirkkaalla säällä voi nähdä 100 kilometrin päähän. Matkalla vastaan tulee rinnettä ylöspäin juokseva paikallinen lenkkeilijä. Heilautamme toisillemme kättä ja huudamme tervehdyksen. Kylässä etsin tieni aurinkoiselle terassille. Täällä olut maksaa vain 8 euroa, halpaa kuin saippua tokaisen ja heitän oluen kurkkuuni ja sulan aurinkoon.

Edessä on viimeinen ilta ja laivan baarissa juhlitaan. Geologi on jo aika hyvässä vauhdissa ja opetan hänelle uuden juoman, peltikaton - johon hän tykästyy suuresti. Juon itse niitä kuusi. Puoli kahdelta katselen aamun kajoa kannella kun ohitamme lumihuippuisen tulivuoren. Kahden jälkeen taivas alkaa jo punertaa ja myrskylinnut liitävät ylväästi laivan vierellä. En tahdo vielä nukkumaan ja hakeudun pois yksinäisyydestä komentosillalle.

Lopulta kun aamu jo sarastaa on pakko mennä nukkumaan pariksi tunniksi. Laitan herätyksen puoli seitsemäksi ja näen sekavia unia.
-------------------------

Ég bý við sjóinnundir allar iður
augu þín og Vonin mín
starir stillt um nótt

Langt í burt
vakir veröld stór
þig ég trega manna mest
litla stúlkan mín

-Jackman





English translation

It's dawn and the sun is up and I'm again believing in the future. I put on my capri trousers and everyone is doubtful once again. I laugh for them because I know I'm right this time too. When the ship arrives to the harbor, I sneak into the deserted streets with my well-known picnic set in my backbpack. The morning is still chilly but I believe the sun will warm me up soon. I wander around in a village for some time and plan a direction to go. Familiar looking mountains are surrounding the village and a glacier is looming far away. Behind the village there is a sand road rising up to the mountains and continuing through a tunnel to somewhere and I decide to head up there. The tunnel seems to be only few miles from here, but after walking few miles it still seems to be couple miles left.

I'm in solitude again and surrounded by the greatest landscapes. I enjoy the fresh air, inhale the space and mystic forces are running through my body. The scenery is breathtaking and my feeling is fully incomprehensible. On the mountains the invisible people are whispering to me. The Huldufolk, Iceland's hidden people. I chat with them and be like one of them.

I'm having picnic on the slope of a mountain, taste the fresh wine and for the munchies I eat mettwurst sandwiches, that I nicked from the breakfast. I could sit for hours in these sceneries and I will, the sun is warming me up and the fresh wind is rising up along the hillside from the fjord. Huldufolk pledged me fortune and harmony for this day. I'm writing a poem in Icelandic to a postcard and drink wine. I'm feeling perfect.

At the very moment an aeroplane is flying over me, only couple hundred feet away and starts to curve gracefully towards the airfield on the other side of the fjord. Plane wings are almost touching the crags when it makes semicircle turn, to reach the airstrip just in time when there's only couple tens of meters altitude left. I'm impressed of the pilot's performance as the plane is already rolling on the runway.

The food is finished and I start to walk towards the village that is at least 5 km away, in here it is impossible to estimate the distances. On a bright day you can see to the distance of one hundred kilometers. On my way down some local man is jogging up on the hill towards me. We sweep our hands for each other and holler a greeting. At the village I find my way to a sunny terrace. Here beer costs only 8 euros, cheap as chips I say, gulp my beer and melt in the sun.

The last night is in front of us and people are partying in the bar. The geologist is already bit tipsy and I teach him a new drink, peltikatto (tin roof) - that he likes very much. I take six of them. At half past one I'm on the deck staring the morning glow as we pass a snow-capped volcano. After two o'clock the sky is having all shades of red and fulmars are gliding gracefully on the side of the ship. I don't want to go to sleep yet and I escape from my loneliness to the bridge.

Finally when it is dawn I must go to sleep for couple of hours. I put my alarm clock to wake me up at six thirty and I see confusing dreams.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Suuri Pohjoinen Ulottuvuus, Osa 8 (1.7.2007)

Lyhyt matkapäiväkirja risteilyltä Helsingistä Reykjavikiin, 24.6. - 3.7.2007







Risteily M/S Kristina Reginalla:
Helsinki - Visby - Kööpenhamina - Lerwick - Torshavn - Seydisfjördur - Akureyri - Isafjördur- Reykjavik
http://www.kristinacruises.com/


1.7.2007 Akureyri, Islanti

Akureyri peittyy sumuun, mutta matkaamme bussilla kohti saaren keskiosia ja aurinko suosii siellä meitä jälleen. Nousemme yli vuorten ja katson aurinkoon jähmettyneitä kallioita, Trolleja jotka ovat jättiläisten rotua ja vaeltavat öisin. Ja joskus kun ne eivät ehdi ajoissa piiloon, niin aamuauringon säteet osuvat niihin, ja ne kivettyvät kallioiksi. Matkaamme läpi vehreiden laaksojen, kalaisien jokien ja ympäröivien vuorten. Jokapuolella on niin vihreää, paitsi laavakentillä jossa mustaksi jähmettynyt laava ei vielä ole saanut sitä kahtatuhatta vuotta aikaa, jotta voisi kasvattaa vihreän peitteen.

Godafossin vesiputous saa mieleni kuohumaan kuin kuohuviini. Kirkkaansininen vesi syöksyy läpi mieleni ja tunnen oloni jotenkin haikeaksi syntymäpäivänä. Eilen yksinäisyys oli voimaa, mutta tänään se ahdistaa. Tuijotan virtaavaan veteen ja matkaan jälleen mieleni sisään, jota ahdistus täyttää. Olen taas eksyksissä satamastani ja yksinäinen.

Mutta kuin muinainen uskonmies täällä aiemmin, heitän kaikki jumalkuvat ja pahat ajatukset putoukseen ja tyhjennän mieleni. En usko mihinkään. Uskon vain itseeni, enkä aina siihenkään...

Myvatnin luona järvimaisemat ovat kauniit, mutta sankat hyttysparvet saavat hieman tunnelman piloille. Onneksi ne ovat lievempiä kuin suomalaiset isoveljensä, nämä tyytyvät vain pyörimään ympärillä kärpästen lailla. Matkaamme läpi laavakenttien ja laavapeltojen, Dimmu Borgiriin jossa laava on muodostanut sokkeloisen labyrintin isolle alueelle.

Kuumat lähteet ja höyryä puhaltavat aukot ovat minulle tuttuja jo Azoreilta, mutta haistelen hetken rikin tuoksua ennenkuin istun takaisin täysinäiseen turistibussiin.

Laivalla minua odottaa kuohuviini jääsangossa ja kirjeessä onnittelut kapteenilta. Vuodet vierivät liian nopeasti ja se saa hetkeksi pääni painuksiin. Vieläkö ehdin saada oman aurinkoni, vai kiertäisikö onni minut sittenkin. Käyn suihkussa ja vaihdan vaatteet, Che on tulossa jälleen. Ravintolassa saan huomion osakseni ja onnittelulaulu säestetään pienolla. Ihmiset vetävät minut yksinäisyydestä seuraansa eikä minun enää tarvitse olla yksin. Tytöt ovat tehneet onnittelukortinkin ja se lämmittää sydäntä. Nautin illasta ja laivan väki pitää minusta. Pyöriäiset esittävät minulle suuren shown ikkunoiden takana ja vietän iltani nauttien.
Mutta silti kaipaan jotain.




English translation

Akureyri is coated with fog but we are traveling to the inner parts of the island by bus and there the sun is again favoring us. We are ascending over the mountains and I stare the petrified crags, the trolls that are race of giants and roam at night. And sometimes when they can't hide early enough and the twilight sunrays hit them, they will petrify to stone. We are heading through verdant valleys, fishy rivers and surrounding mountains. It's so green everywhere, except on the lava fields where the black stiffen lava hasn't yet got the two thousand years of time to be able to grow the green coating.

Godafoss waterfall makes my mind burst like sparkling wine. Bright blue water is running through my mind and I feel somehow wistful. Yesterday the solitude gave me strength but today it haunts me. I gaze at flowing water and travel again deep inside my mind, which is full of depression. I am again strayed from my harbor and I am so lonely.

But like an ancient cleric here long time ago, I throw all the idols of gods and bad thoughts to the running river and empty my mind. I don't believe in anything. I believe in me, and sometimes not in even that.

On the Myvatn lake the scenery is beautiful, but thick mosquito clouds are ruining the mood. Luckily they are less harmless than their Finnish big brothers (or sisters), these are just satisfied to only twirl around like flies. We are traveling through lava fields to Dimmu Borgir, where lava has formed a labyrinth in a big area.

Hot springs and steam blowing holes are familiar to me from Azores but I still sniff sulphur for a short time before I walk back to tourist bus full of people.

At the ship there is sparkling wine waiting in the ice bucket followed with congratulation letter from the Captain. Years are running too fast and it gets my head fall down, is there still time for me to receive my own sun, or would the fortune and happiness still go by. I take a shower and change my clothes, Che is coming again. In the bar I will be paid attention and the congratulation song is accompanied by piano. People are dragging me from the loneliness to their company and I don't have to be alone any more. Girls have even made a card for me and it warms my heart. I enjoy the night and people likes me. Porpoises (or dolphins) are giving me a great show behind the windows and I spend my night with delight.

But still I miss something..

lauantai 30. kesäkuuta 2007

Suuri Pohjoinen Ulottuvuus, Osa 7 (30.6.2007)

Lyhyt matkapäiväkirja risteilyltä Helsingistä Reykjavikiin, 24.6. - 3.7.2007







Risteily M/S Kristina Reginalla:
Helsinki - Visby - Kööpenhamina - Lerwick - Torshavn - Seydisfjördur - Akureyri - Isafjördur- Reykjavik.
http://www.kristinacruises.com/


30.6.2007 Seydisfjördur, Islanti

Herään aamulla innokkaana, tänään lopultakin saavumme Islantiin! Aamiaisen jälkeen menen heti kannelle katsomaan maisemia, Islannin rannikko näkyy kaukana tummana ja lumihuippuisena, olotila on jännittynyt. Aurinko paistaa taas vaikka matkaamme kohti pohjoista kylmillä vesillä. Muut ovat pukeutuneet lämpimästi ja minä paistattelen päivää pelkässä t-paidassa. Muut katsovat minua kuin mielenvikaista, mutta olen matkalla unelmiini ja uskon vaistoihini jotka ovat johdattaneet minua koko elämäni ajan. Otan mieluummin riskin ja valitsen oman tieni, haastan järkevyyden normit ja luotan intuitiooni. On parempi kuolla seisaallaan kuin elää polvillaan. Ja koko matkan olen seissyt korkeampana kuin koskaan.

Katselen kun luennoitsijavieraamme, yli viisikymppinen geologian tohtori pomppii innosta ja hihkuu laivan hitaasti lähestyessä tuota valtavaa saarta. Vaikka itse en pompi, sisälläni kuohuu enemmän kuin kertaakaan tämän matkan aikana. Yritän olla cool, vaikka mieleni tekisi pomppia mukana. Sukellamme vuonoon ja valtavat kalliot ympäröivät laivan. Lumihuippuiset vuoret sulkevat meidät sisäänsä ja matkaamme kohti tuntematonta.

Ohitamme vesiputouksia jotka valuvat useiden portaiden kautta lähes pystysuoria rinteitä, kummallisia yksittäisiä taloja jotka antavat vuorille mahtavat mittasuhteet. Pilvet nuolevat huippuja, joita peittää valkoinen jää. Saavumme Seydisfjördurin satamaan ja olen täynnä iloa, riemua, kaikkia positiivisia tunteita.

Satamassa suuntaan heti kohti isoa vesiputousta joka on korkealla vuorenrinteellä. Seuraan vuoristopuroa rinnettä ylös pehmeässä maastossa, lentokone lentää laakson yli ja jättää kirkkaan siniselle taivaalla valkoisen nauhan, joka yhdistää vuoret. Rinne on jyrkkä ja maasto pehmeää, sinisiä lupiineja näkyy silmänkantamattomiin.
Korkealla kielekkeen päällä kiertelee kaksi valtavaa mustaa korppia. Katselen näkyä lumoutuneena, 30 metriä korkea vesiputous ja äänettömästi liitävät linnut jotka aluksi näyttivät aivan kotkilta.

Seydisfjördur on pieni kylä, täällä on vain yksi pankki, kauppa, huoltoasema ja jonkinverran puisia taloja, jotka ovat usein maalattu kirkkaan punaisiksi tai sinisiksi. Keskellä kylää on pieni järvi ja kaukaa vuorilta tulee hieman suurempi joki, joka laskee mereen. Käyn Shellillä ja juttelen kirkassilmäisen vaaleahiuksisen tytön kanssa. Hän puhuu englantia islantilaisittain murtaen ja on selvästi kiinnostunut vieraista, joita heidän kylässään käy niin vähän.

Lähden seuraamaan jokea reppu selässä ja nautin maisemista. Etsin sopivaa paikkaa picnicille ja kuljen kilometrien päähän kylästä. Olen täysin yksin keskellä puhdasta luontoa, valkohuippuiset vuoret ympäröivät ja saavat sydämen lyömään lujempaa. Kuljen pellon reunaa, kun yhtäkkiä tiirat hyökkäävät kimppuuni. Hätistelen niitä käsilläni ja juoksen karkuun kun ne puolustavat maassa olevia pesiään. Lopulta linnut luovuttavat ja saavun hengästyneenä joen mutkaan jossa on pieni koski ja mukavat rantakalliot. Istun alas ja avaan punaviinipullon ja kaivan voileipäeväät ja hedelmiä esiin.

Taustalla vuoristopuro putoaa vuorilta ja hengästyn lisää maisemista. Istun ja nautin auringosta, yllä on pilvetön kirkkaan sininen taivas. Tuntuu että taivas olisi jopa sinisempi kuin suomessa. Kaikki on täysin autiota, on vain minä ja koko tämä vuoristoinen maailma. Nautin elämästä, juon jäätiköiltä tulevaa vettä suoraan vuoristopuroista ja olen pakahtua. Lopulta kun olen nauttinut tarpeeksi, lähden kävelemään takaisin kilometrien päässä siintävää kylää kohti. Aurinko korventaa ja ilma on helteinen. Täällä on jopa kärpäsiä!!! Asuvalintani ei olisi voinut osua enemmpää nappiin ja nauran kaikille epäilijöille jotka nyt hikoilevat tuulipuvuissaan.

Kylässä istahdan hotellin terassille, otan kymmenen euron tuopin ja juttelen itävaltalaisen naisen kanssa. Hän sanoo minun olevan onnekas, koska kaksi päivää sitten täällä satoi vaakasuoraan. Tiedän itsekin olevani onnekas, koska onneni on omissa käsissäni, varsinkin nyt. Uskon että kaiken voi saada, jos vain haluaa tarpeeksi. Ja nyt haluan sen kaiken. Olen matkalla tähtiin.

Illalla aurinkoinen olo saattaa minua pitkin islannin itäpuolista merta kohti pohjoista. Valaat saattavat matkaamme, kaukana horisontissa pyrstöt nousevat kun valtamerien jättiläiset
sukeltavat syvään merivirtojen alle.

Aurinko sävyttää taas punaistaan, mutta napapiirin pohjoispuolella se ei enää laske. Katselen kun aurinko leijuu pinnan yläpuolella ja juttelen perämiehen kanssa komentosillalla. Puolen tunnin päästä sankka sumu laskeutuu ja näkyvyys putoaa alle sataan metriin. Hiivin alas hyttiini jotta jaksan herätä aikaisin.

Huomenna on syntymäpäiväni.





English translation...

I wake up enthuasiastic in the morning, today we will finally arrive to Iceland! After the breakfast I go straight to the deck to see the view, Iceland coastline is seen far away as dark and snow-capped mountains, I feel excited. The sun is shining although we are traveling towards north in cold waters. The rest of the people are dressed warm but I am sunbathing and wearing just a t-shirt. They keep looking me like insane, but I'm on a journey to my dreams and I trust my instincts that have guided me through my whole life. I'd rather challenge the risks and choose my own way, dare the standards of rationality and trust the intuition only. I would rather die standing than live on my knees. And throughout the whole journey I've stood higher than never before.

I watch as our guest lecturer, doctor of geology, in his fifties is jumping and yelling for joy as the boat approaches that colossal island. Even though I'm not jumping, my feelings are effervescing more than ever during this journey. I try to be cool, even though I would want to start jumping with him. We dive inside to the fjord and enourmous cliffs and rocks are surrounding the ship. Snow-capped mountains are enclosing us and we are heading towards the unknown.

We bypass waterfalls with several cascades that are flooding through almost vertical hills. As well as single houses that give massive dimensions to the mountains. Clouds are touching the mountain tops, that are covered with white ice. We arrive to Seydisfjördur harbour and I'm full of joy, happiness and all the positive feelings.

In the harbour I'm heading right away towards the big waterfall that is on a high mountainside. I follow a small stream to the mountain on the soft soil, an aeroplane is flying over the valley and leaves a white trail on a bright blue sky, which is connecting the mountains on both side. The hillside is very steep and the terrain is soft, blue lupines are seen to boundless distance. High over the edge of the cliff there are two ravens soaring around. I watch the view mesmerized, a 100 feet high water fall and silently gliding birds, at first looking like eagles.

Seydisfjördur is a small village, here is only a bank, a shop, a gas station and some wooden houses, that are often painted bright red or blue. In the middle of the village there is a small lake, and somewhat big river that runs from faraway mountains to the sea. I walk to Shell and chat with bright-eyed blonde girl. She talks english with strong icelandic accent and is clearly attracted by visitors, that so infrequently comes to their village.

I follow the river with backbag on my shoulder and enjoy the scenery. I'm seeking for a good place for a picnic and wander miles away from the village. I'm completely alone in the middle of pure and wild nature, white-capped mountains circulating me and my heart is racing. I'm strolling alongside the fields and suddenly terns are attacking me because they are protecting their nests lying in the ground. I'm trying to drive them away at the same time as I'm running. At last the birds give up chasing me and I arrive gasping to the river bend with small rapids and a pleasant river bank. I sit down and open up a bottle of red wine and take out the sandwiches and fruits from my bag.

Behind me the stream is falling down from the mountains and I become more breathless of the scenery. I sit and enjoy the sun with clear bright blue sky. It feels like the sky is even brighter blue than in Finland. Everything in here is deserted, it's just me and this world of mountains. I enjoy life, drink water from a stream that is coming from the glacier and feel like my heart is going to burst. Finally when I've enjoyed enough I start to walk back towards the village that is looming the miles away. The sun is scorching and the weather is sultry. There are even flies in here!!! My t-shirt accessory couldn't be the better and I'm laughing off to all skeptics that are now sweating in their shell suits.

Back in the village I sit on a hotel terrace, purchase a pint worth of ten euros and chat with a lady from Austria. She says I'm lucky, because two days ago it was raining like hell. I know that I'm lucky, because luck is only in my own hands, especially now. I believe that you can get it all if you really want it. I'm on my way to the stars.

At night the sunny feeling is escorting me towards the north in eastern icelandic sea. Whales are following our ship, far away in horizon the tails are raising when the giants of the oceans are diving deep under the sea streams.

The sun is again dyeing the world to red, but after the polar circle the sun won't go down anymore. I stare as the sun is hovering above the surface and chat with the first mate on the bridge. After half an hour the fog descends and visibility drops below three hundred feet. I sneak into my cabin to be able to wake up early.

Tomorrow is my birthday.

perjantai 29. kesäkuuta 2007

Suuri Pohjoinen Ulottuvuus, Osa 6 (29.6.2007)

Lyhyt matkapäiväkirja risteilyltä Helsingistä Reykjavikiin, 24.6. - 3.7.2007







Risteily M/S Kristina Reginalla:
Helsinki - Visby - Kööpenhamina - Lerwick - Torshavn - Seydisfjördur - Akureyri - Isafjördur- Reykjavik
http://www.kristinacruises.com/


29.6.2007 Torshavn, Färsaaret

Aamulla sumu kietoo meidät sisäänsä. Torshavnin satama lähestyy ja aukeaa vanhoina kirkasvärisinä puisina taloina, ruohokattoina ja sekavana Tanskan ja Fäärinkieltä puhuvien ihmisten melankolisena kaupunkina.
ilma on kylmentynyt. Eilisen jälkeen voi olla vaikeaa löytää täyttymystä tällaisella säällä, ajattelen kun sukkulabussi kuljettaa meidät pois satama-alueelta.

Torshavnin Kaupunki on loppujen lopuksi aika mitäänsanomaton, kun olet nähnyt 10 taloa, olet nähnyt ne kaikki. Kadut kiipeävät rinnettä ylös maan ainoaan metsikköön, istutettuun sellaiseen. Kiipeän ylös ja käyn moikkaamassa hevoset ja lampaat, joista suuri osa näyttää olevan mustia.

Torshavn on lievä pettymys kaupungiksi. Paikasta ei edes saa kunnollista olutta. Tiukkojen alkoholisääntöjen takia edes ruokakaupasta ei saa olutta. Kahvilassakin
tarjolla on vain ykkösolueksi (2.8 %) verrattavaa litkua pullossa. Yritän vielä toisesta kahvilasta jossa on hanatkin, mutta samaa ainetta valuu sieltäkin tuoppiin. Vanha juopunut mies tulee selittämään Fääriksi jotain, eikä luovuta vaikka sanon etten ymmärrä sanaakaan.

Laiva lähtee satamasta ja nuolemme Färsaarten reunoja. Sukellamme saarien välikköön ja matkustamme vuoristoisten ja vihreiden saarien kupeilla ja lanteilla. Näkymä on sanoinkuvaamaton kun kiemurtelemme satojen metrien ja jopa melkein kilometrin korkuisten vihreiden kallioiden ja rinteiden välissä, ohittaen kymmenen talon
ryhmittämiä kyliä ja yksittäisiä mökkejä vuorten rinteillä. Korkeimmat huiput peittää sumuinen pilvirintama.

Täyttymys saa sittenkin vallan ja sanattomuus mykistää mielen. Tunnin verran tuijotan näkyä ja en saa henkeä suusta. Lopulta ajattomalta tuntuneen hetken jälkeen viimeiset mutkat paljastavat lopulta
avoimen meren. Aurinko heijastaa viime säteensä vihreiden seinien murtuneisiin uomiin ja aallot alkavat nousta. Istun alas hetkeksi ja sukellan syvälle mieleeni. Tunnen että nyt voisin jo kuolla, vaikka en vielä ole päässyt edes Islantiin asti.

Tahtoisin jakaa kaiken tämän jonkun kanssa...





English translation

At dawn the fog enfolds us deep inside. Torshavn harbour is closing in and the weather is chilly. After yesterday it could be hard to find fulfillment on a weather like this, I think, as the shuttle bus is transporting us away from the docking area. Torshavn spreads out as old brightly coloured wooden houses, grass roofs and confusing mixture of danish and faroese-speaking people in this melancholy town.

The town itself is quite meaningless, when you have seen ten houses you have seen them all. Streets are climbing up to the hillside towards the land's only forest, a planted one. I climb up to say hello to horses and sheep, of which the most seems to be black.

Torshavn is a slight disappointment for a town. You can't get even proper beer from this place. Due to strict alcohol policy the beer is not sold even in groceries. Even in the cafe there's only lowsy low alcohol (2.8 %) beer in the bottle. I try from another pub but the same stuff is running from the tap there too. Old drunken man comes to chat something in faroese and won't give up even though I keep saying that I cannot understand bloody word he says.

The ship leaves the harbour and we are sailing along the coastline. We dive in to narrow straits between the islands and travel along the loins and hips of those green and mountaineous islands. The view is indescribable when the boat is squirming between hundreds of meters or even almost one thousand meter high green slopes and cliffs, bypassing villages grouped by only ten houses, or just single houses on the slopes of the mountains. The highest peaks of the mountains are surrounded by foggy clouds.

Fulfillment finally takes me and speechlessness seizes my mind. For an hour I just stare the sight and cannot speak nor even breathe. After an endless moment of time the last curves are revealing finally the view to the vast open sea again. The sun is reflecting its last rays from the ravines of the green walls and waves in the sea are getting stronger. I sit down for a moment and deep inside my mind, I feel ready to die, even though I haven't yet reached Iceland.

I would like to share this all with someone...