maanantai 2. heinäkuuta 2007

Suuri Pohjoinen Ulottuvuus, Osa 9 (2.7.2007)

Lyhyt matkapäiväkirja risteilyltä Helsingistä Reykjavikiin, 24.6. - 3.7.2007







Risteily M/S Kristina Reginalla:
Helsinki - Visby - Kööpenhamina - Lerwick - Torshavn - Seydisfjördur - Akureyri - Isafjördur- Reykjavik
http://www.kristinacruises.com/


2.7.2007 Isafjördur, islanti

Aamu koittaa taas aurinkoisena ja uskon taas tulevaan. Laitan caprihousut jalkaan ja jälleen kaikki epäilevät minua. Nauran taas heille, sillä tiedän olevani jälleen oikeassa. Kun laiva saapuu satamaan, sujahdan taas autioille kaduille tuttu picnic-setti repussani. Aamu on vielä kylmä, mutta uskon auringon lämmittävän jo hetken päästä. Pyörin hetken kylässä ja hahmottelen suuntaa jonne lähtisin. Tutunnäköiset vuoret ovat taas ympärillä, kaukana siintää jäätikköä. Kylän jälkeen nousee hiekkatie vuorille ja jatkaa tunnelin läpi jonnekin ja päätän ottaa sen suunnakseni. Tunneli näyttää olevan vain muutaman kilometrin päässä, mutta pari kilometriä noustuani vuorenrinnetta totean matkaa olevan vieläkin ainakin pari kilometriä.

Olen taas jälleen yksin, ympärillä mahtavat maisemat. Nautin raikkaasta ilmasta, hengitän avaruutta ja salaperäiset voimat kulkevat läpi kehoni. Maisemat ovat henkeäsalpaavat ja olo on täysin käsittämätön. Vuorilla näkymättömät ihmiset kuiskailevat minulle. Huldufolk, Islannin näkymätön kansa. Juttelen heidän kanssaan ja olen kuin yksi heistä.

Pidän picniciä vuoren rinteellä, maistan raikasta viiniä ja syön nälkääni meetvurstileipiä, joita pöllin laivan aamiaiselta. Voisin istua näissä maisemissa tuntikausia ja niin teenkin, aurinko lämmittää ja raikas tuuli nousee ylös vuonosta rinnettä pitkin. Huldufolk lupasi minulle taas onnen ja rauhan täksi päiväksi. Kirjoitan postikorttiin runoa islanniksi ja juon viiniä. Oloni on täydellinen.

Samalla suuri lentokone lentää ylitseni, vain sadan metrin päästä ja aloittaa ylvään kaarroksensa kohti vuonon toisella puolella olevaa kenttää. Koneen siivet nuolevat kallioita kun se tekee täyden puoliympyrän muotoisen kaarroksen, saavuttaakseen kentän suunnan vasta aivan viime hetkellä kun korkeutta on enää muutama kymmen metriä. Olen vaikuttunut tästä lentäjän suorituksesta ja kone rullaa kiitoradalla.

Eväät on loppu ja lähden kävelemään ainakin 5 kilometrin päässä olevaa kylää kohti, täällä on mahdotonta arvioida etäisyyksiä. Kirkkaalla säällä voi nähdä 100 kilometrin päähän. Matkalla vastaan tulee rinnettä ylöspäin juokseva paikallinen lenkkeilijä. Heilautamme toisillemme kättä ja huudamme tervehdyksen. Kylässä etsin tieni aurinkoiselle terassille. Täällä olut maksaa vain 8 euroa, halpaa kuin saippua tokaisen ja heitän oluen kurkkuuni ja sulan aurinkoon.

Edessä on viimeinen ilta ja laivan baarissa juhlitaan. Geologi on jo aika hyvässä vauhdissa ja opetan hänelle uuden juoman, peltikaton - johon hän tykästyy suuresti. Juon itse niitä kuusi. Puoli kahdelta katselen aamun kajoa kannella kun ohitamme lumihuippuisen tulivuoren. Kahden jälkeen taivas alkaa jo punertaa ja myrskylinnut liitävät ylväästi laivan vierellä. En tahdo vielä nukkumaan ja hakeudun pois yksinäisyydestä komentosillalle.

Lopulta kun aamu jo sarastaa on pakko mennä nukkumaan pariksi tunniksi. Laitan herätyksen puoli seitsemäksi ja näen sekavia unia.
-------------------------

Ég bý við sjóinnundir allar iður
augu þín og Vonin mín
starir stillt um nótt

Langt í burt
vakir veröld stór
þig ég trega manna mest
litla stúlkan mín

-Jackman





English translation

It's dawn and the sun is up and I'm again believing in the future. I put on my capri trousers and everyone is doubtful once again. I laugh for them because I know I'm right this time too. When the ship arrives to the harbor, I sneak into the deserted streets with my well-known picnic set in my backbpack. The morning is still chilly but I believe the sun will warm me up soon. I wander around in a village for some time and plan a direction to go. Familiar looking mountains are surrounding the village and a glacier is looming far away. Behind the village there is a sand road rising up to the mountains and continuing through a tunnel to somewhere and I decide to head up there. The tunnel seems to be only few miles from here, but after walking few miles it still seems to be couple miles left.

I'm in solitude again and surrounded by the greatest landscapes. I enjoy the fresh air, inhale the space and mystic forces are running through my body. The scenery is breathtaking and my feeling is fully incomprehensible. On the mountains the invisible people are whispering to me. The Huldufolk, Iceland's hidden people. I chat with them and be like one of them.

I'm having picnic on the slope of a mountain, taste the fresh wine and for the munchies I eat mettwurst sandwiches, that I nicked from the breakfast. I could sit for hours in these sceneries and I will, the sun is warming me up and the fresh wind is rising up along the hillside from the fjord. Huldufolk pledged me fortune and harmony for this day. I'm writing a poem in Icelandic to a postcard and drink wine. I'm feeling perfect.

At the very moment an aeroplane is flying over me, only couple hundred feet away and starts to curve gracefully towards the airfield on the other side of the fjord. Plane wings are almost touching the crags when it makes semicircle turn, to reach the airstrip just in time when there's only couple tens of meters altitude left. I'm impressed of the pilot's performance as the plane is already rolling on the runway.

The food is finished and I start to walk towards the village that is at least 5 km away, in here it is impossible to estimate the distances. On a bright day you can see to the distance of one hundred kilometers. On my way down some local man is jogging up on the hill towards me. We sweep our hands for each other and holler a greeting. At the village I find my way to a sunny terrace. Here beer costs only 8 euros, cheap as chips I say, gulp my beer and melt in the sun.

The last night is in front of us and people are partying in the bar. The geologist is already bit tipsy and I teach him a new drink, peltikatto (tin roof) - that he likes very much. I take six of them. At half past one I'm on the deck staring the morning glow as we pass a snow-capped volcano. After two o'clock the sky is having all shades of red and fulmars are gliding gracefully on the side of the ship. I don't want to go to sleep yet and I escape from my loneliness to the bridge.

Finally when it is dawn I must go to sleep for couple of hours. I put my alarm clock to wake me up at six thirty and I see confusing dreams.

1 kommentti:

  1. Samalla reissulla olimme!
    Tunnelmat palaavat kuviesi ja tekstiesi myötä! Tervesin
    Se pari, joka seikkaili kahdestaan myös saarilla.

    VastaaPoista