torstai 12. tammikuuta 2012

Kap Verde, Atlantin ylitys & Itä-Karibian saaret, osa 2 (7.1. - 12.1.2012)

Matkavideot risteilyltä Kap Verdeltä Atlantin yli Itä-Karibian saarille, 29.12.2011 - 12.1.2012













"Löytöretkemme alkaa Kap Verdeltä, sen pääkaupungista Praiasta, Santiagon saarelta. Siinä missä Santiago edustaa eteläisen Kap Verden vuoristoisempia ja hedelmällisimpiä saaria on seuraava kohteemme São Vicente taas matala autiomaasaari. Paitsi hiekkadyyneistään saari ja sen suurin kaupunki Mindelo tunnetaan myös maailmantähdestään, morna-laulajatar Cesaria Evorasta. 1400-luvulla Kap Verde oli orjakaupan keskus ja vielä tänäkin päivänä suurin osa maan asukkaista on afrikkalaisten orjien ja portugalilaisten siirtomaalaisten jälkeläisiä. Kap Verdeltä on ennenkin lähdetty laivalla kohti itäistä Karibiaa, tosin aivan toisissa tunnelmissa. Kristina Katarinalla on kuuden meripäivän aikana luvassa paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Sulattelemme myös cabon vaikutteita - cabo tarkoittaa niin Kap Verden ihmisiä kuin kulttuuriakin ja valmistaudumme tulevaan, onhan meillä luvassa viisi kiehtovaa kohdetta Itä-Karibian saarilla. Ensin saavumme Antiguan ja Barbudan saarivaltioon - tänne Kristoffer Kolumbus rantautui jo vuonna 1493. Brittiläisestä vaikutuspiiristä siirrymme sujuvasti Ranskan merentakaiseen departementtiin Martiniqueen. Sen pääkaupunki Fort-de-France sai alkunsa paikalle vuonna 1638 perustetusta linnoituksesta. Grenadan St.George’s on alunperin ranskalaisten perustama vuonna 1650, sittemmin brittiläiseen siirtokuntaan kuulunut satama on edelleen yksi suosituimmista vierailukohteista. Tobagon vetovoimaisimpiin houkutuksiin taas kuuluvat vaellusretket sademetsiin. Lopuksi Barbados - jälleen omalaatuinen pala Britanniaa. Karibialla jos missä, kohtaa erilaisten kulttuurien ja rotujen kirjon. Kukin käyntikohde on oma pieni erilainen maailmansa ja silti kaikille on yhteistä mielenkiintoinen historia ja sydämelliset karibialaiset."

Risteily M/S Kristina Katarinalla:
Praia - Mindelo - Atlantin ylitys - St. Johns - Fort-de-France - St. George’s - Scarborough - Bridgetown
http://www.kristinacruises.com/


aikaisemmat videot osassa 1.

7.1.2012 St. Johns, Antigua


New World, Antigua coast after crossing the Atlantic Ocean 7.1.2012

7.1.2012 St. Johns, Antigua


Antigua, 7.1.2012


8.1.2012 Fort-de-France, Martinique


Martinique, 8.1.2012


9.1.2012 St. George’s, Grenada


Grenada, 9.1.2012


10.1.2012 Scarborough, Tobago


Tobago, 10.1.2012


Tobago, 10.1.2012


Tobago, 10.1.2012


Tobago, 10.1.2012


11. - 12.1.2012 Bridgetown, Barbados


Bridgetown, Barbados, 11.1.2012


Youtube Playlist