Suuri Pohjoinen Ulottuvuus, Osa 6 (29.6.2007)

Lyhyt matkapäiväkirja risteilyltä Helsingistä Reykjavikiin, 24.6. - 3.7.2007







Risteily M/S Kristina Reginalla:
Helsinki - Visby - Kööpenhamina - Lerwick - Torshavn - Seydisfjördur - Akureyri - Isafjördur- Reykjavik
http://www.kristinacruises.com/


29.6.2007 Torshavn, Färsaaret

Aamulla sumu kietoo meidät sisäänsä. Torshavnin satama lähestyy ja aukeaa vanhoina kirkasvärisinä puisina taloina, ruohokattoina ja sekavana Tanskan ja Fäärinkieltä puhuvien ihmisten melankolisena kaupunkina.
ilma on kylmentynyt. Eilisen jälkeen voi olla vaikeaa löytää täyttymystä tällaisella säällä, ajattelen kun sukkulabussi kuljettaa meidät pois satama-alueelta.

Torshavnin Kaupunki on loppujen lopuksi aika mitäänsanomaton, kun olet nähnyt 10 taloa, olet nähnyt ne kaikki. Kadut kiipeävät rinnettä ylös maan ainoaan metsikköön, istutettuun sellaiseen. Kiipeän ylös ja käyn moikkaamassa hevoset ja lampaat, joista suuri osa näyttää olevan mustia.

Torshavn on lievä pettymys kaupungiksi. Paikasta ei edes saa kunnollista olutta. Tiukkojen alkoholisääntöjen takia edes ruokakaupasta ei saa olutta. Kahvilassakin
tarjolla on vain ykkösolueksi (2.8 %) verrattavaa litkua pullossa. Yritän vielä toisesta kahvilasta jossa on hanatkin, mutta samaa ainetta valuu sieltäkin tuoppiin. Vanha juopunut mies tulee selittämään Fääriksi jotain, eikä luovuta vaikka sanon etten ymmärrä sanaakaan.

Laiva lähtee satamasta ja nuolemme Färsaarten reunoja. Sukellamme saarien välikköön ja matkustamme vuoristoisten ja vihreiden saarien kupeilla ja lanteilla. Näkymä on sanoinkuvaamaton kun kiemurtelemme satojen metrien ja jopa melkein kilometrin korkuisten vihreiden kallioiden ja rinteiden välissä, ohittaen kymmenen talon
ryhmittämiä kyliä ja yksittäisiä mökkejä vuorten rinteillä. Korkeimmat huiput peittää sumuinen pilvirintama.

Täyttymys saa sittenkin vallan ja sanattomuus mykistää mielen. Tunnin verran tuijotan näkyä ja en saa henkeä suusta. Lopulta ajattomalta tuntuneen hetken jälkeen viimeiset mutkat paljastavat lopulta
avoimen meren. Aurinko heijastaa viime säteensä vihreiden seinien murtuneisiin uomiin ja aallot alkavat nousta. Istun alas hetkeksi ja sukellan syvälle mieleeni. Tunnen että nyt voisin jo kuolla, vaikka en vielä ole päässyt edes Islantiin asti.

Tahtoisin jakaa kaiken tämän jonkun kanssa...





English translation

At dawn the fog enfolds us deep inside. Torshavn harbour is closing in and the weather is chilly. After yesterday it could be hard to find fulfillment on a weather like this, I think, as the shuttle bus is transporting us away from the docking area. Torshavn spreads out as old brightly coloured wooden houses, grass roofs and confusing mixture of danish and faroese-speaking people in this melancholy town.

The town itself is quite meaningless, when you have seen ten houses you have seen them all. Streets are climbing up to the hillside towards the land's only forest, a planted one. I climb up to say hello to horses and sheep, of which the most seems to be black.

Torshavn is a slight disappointment for a town. You can't get even proper beer from this place. Due to strict alcohol policy the beer is not sold even in groceries. Even in the cafe there's only lowsy low alcohol (2.8 %) beer in the bottle. I try from another pub but the same stuff is running from the tap there too. Old drunken man comes to chat something in faroese and won't give up even though I keep saying that I cannot understand bloody word he says.

The ship leaves the harbour and we are sailing along the coastline. We dive in to narrow straits between the islands and travel along the loins and hips of those green and mountaineous islands. The view is indescribable when the boat is squirming between hundreds of meters or even almost one thousand meter high green slopes and cliffs, bypassing villages grouped by only ten houses, or just single houses on the slopes of the mountains. The highest peaks of the mountains are surrounded by foggy clouds.

Fulfillment finally takes me and speechlessness seizes my mind. For an hour I just stare the sight and cannot speak nor even breathe. After an endless moment of time the last curves are revealing finally the view to the vast open sea again. The sun is reflecting its last rays from the ravines of the green walls and waves in the sea are getting stronger. I sit down for a moment and deep inside my mind, I feel ready to die, even though I haven't yet reached Iceland.

I would like to share this all with someone...