Risteily M/S Kristina Reginalla:
Reykjavik - Qaqortoq - Narsaq - Nuuk - Evighedsfjorden - Ilulissat - Sisimiut - Kangerlussuaq.
http://www.kristinacruises.com/
24.7.2009 Sisimiut, Grönlanti
Sisimiut. Viimeinen satamakaupunkini. Eilisen jälkeen on kuin pakottauduttava vielä tuntemaan jotain suurta tänäänkin. Aurinko paistaa ja se ehkä helpottaa siinä. Saavumme Sisimiutin lahteen ja olen saanut jo kuulla että emme pääse satamaan asti vaan joudumme rantautumaan pelastusveneillä. Joku toinen risteilijä on vienyt ainoan satamapaikan. Katselen kun laskutikkaita asennetaan ja pelastusveneitä lasketaan vesille. Uusi kokemus tämäkin ja rentoudun laivan partaan reunalla ja katselen maisemia kun ihmiset jonottavat veneisiin. Tällä kertaa annan kiireisimpien mennä ensin. Maantie kiertää kaupungista siltaa pitkin lahden ympäri ja kaukana näkyy joidenkin leiriytyjien telttoja. Lopulta pääsen hyppäämään pelastusveneeseen ja ajelemme rauhallisesti kohti rantaa. Pelastusveneen moottori pitää kovaa ääntä.
Maissa lähden pitkin pääkatua ja kävelen jonkinlaisen museoalueen lävitse ja poikkean matkamuisto- myymälään. Tahtoisin ostaa itselleni jotain muistoja Grönlannista kun siihen on nyt viimeinen tilaisuus, mutta en oikein löydä mitään sopivaa. Kaikki tuntuu vain tylsältä rihkamalta ja vieläpä ylihinnoitellulta sellaiselta. Luunpalat maksavat kymmeniä euroja ja ovat rumia. Talismani on kuulemma sitä tehokkaampi mitä rumempi se on. Ihastun tosin käsintehtyyn puiseen tauluun miekkavalaista, mutta hinta (> 100 euroa) saa minut pakenemaan. En tahtoisi maksaa niin paljoa taulusta, jonka melkein kuka tahansa pystyisi tekemään ja kaivertamaan muotilla, vaikka se hieno onkin. Punnitsen sitä kädessäni, mutta lopulta hylkään sen ja ostan pelkät inuiitti-aiheiset pelikortit ja olen pettynyt kahdeksan euron ostokseeni.
Katselen näitä kirkkaanvärisiä taloja auringonpaisteessa kun kävelen ohi kauppakeskittymän ja kukkulan toiselle puolelle jossa on hautausmaa. Kaukana näkyy kerrostaloja mutta muuten on autiota. Vessahätä pakottaa kääntymään ympäri ja lähden takaisin kohti kauppoja, jossain siellä on pakko olla wc. Saavun jonkinnäköisen pikaruokakioskin luokse ja kyselen olisiko heillä wc:tä. Myyjät ymmärtävät huonosti ja viittoilevat että katua alaspäin on wc. Ulkona tiedustelen paikallisilta uudestaan ja kädet viittovat mäen päällä olevaa jonkinlaista urheilukeskusta kohti... Hätä on jo tuskallinen ja kiipeän talon luokse, todetakseni sen olevan suljettu. Kaikki ovet on lukossa. Nyt en enää kestä enempää, vaan vilkuilen nopeasti ympärille näkeekö kukaan ja harpon nurkan taakse pienen kallion suojaan, hotelli helpotus.
Kiertelen kylää oikein löytämättä mitään mielenkiintoista. Pienen lammen luona on sinisorsia, vai pitäisikö sanoa grönlanninsorsia. Nämä kun ovat selvästi hieman erinäköisiä kuin muualla esiintyvät sorsat, täällä eristyksissä niistä on kehittymässä oma alalajinsa, kertoivat lintubongaritkin. Darwin oli oikeassa. Aurinko paahtaa kuumasti ja istuskelen hetken isolla kivellä ja syön maukkaita voileipäeväitä. Nautin hetkestä ja katselen lammen pieniä väreitä ja vuoristoa sen takana.
Jatkan matkaa ja löydän ulkoilmauimalan! Räppimusiikki pauhaa ja allas on rakennettu ylös paaluille puisen hökötyksen päälle. Myöhemmin saan tietää syyn korotukseen, eli ettei lämmin allas sulattaisi allaolevaa ikiroutaa. Kunpa olisin ottanut uikkarit mukaan ja olisi vähän enemmän aikaa... Olisi ollut mukava uiskennella lämpimässä vedessä napapiirin pohjoispuolella Grönlannin kirkkaansinisen taivaan alla, nauttia auringosta pelkkä pyyhe päällä, kuunnella hyvää biittiä ja istuskella Tuborg-pullo kädessä... ja katsella inuiittityttöjä bikineissä. Booyakasha! =)
Hymyilen, koska musiikin myötä alan tuntea oloni taas loistavaksi. Tallaan lämpimiä katuja pitkin kohti ostospaikkoja jossa on enemmän ihmisiä. Askeleet polttavat jälkiä asfalttiin ja saavun samaan pikaruokapaikkaan missä kävin aiemmin kyselemässä vessaa. Päätän vetää ison hotdogin kevyeeseen nälkääni ja keittiön naiset vääntävätkin sen minulle nopeasti ruuhkasta huolimatta. Menen ulkona olevan pöydän ääreen ja kysyn onko siinä tilaa. Minua hieman vanhempi viiksekäs mies nyökkää ja hänen vieressään penkillä seisova alle parivuotias tyttö katsoo minua ihmeissään. Mahdan olla varsinainen outo näky täällä. Hymyilen heille ja syön nälissäni maukasta makkaraa sinapin, ketsupin ja majoneesin kera. Mies alkaa jutella Englanniksi ja kyselee mistä olen. Kerron olevani Suomesta ja juttelemme pitkään samalla kun syön. Hän kyselee mistäpäin Suomea olen ja on selvästi kiinnostunut kaukaisesta vieraasta ja kotimaastani. Juttelemme Suomesta, Grönlannista ja kaikesta muustakin. Hän on onnellinen asuessaan täällä kuuden tuhannen asukkaan kylässä eikä tahdo muualle. Täällä hän tuntee kaikki ja elämä on rauhallista. Hän nauraa kun kuulee että asun miljoonan ihmisen kaupungissa ja sanoo että it's too big.
It's too big hän toistelee ja pyörittelee päätään. Hän on mukava mies ja toivotan hänelle hyvää jatkoa. Hän sanoo että toivottavasti viihdyn hyvin heidän maassaan. Vastaan että erinomaisesti ja sisälläni on taas se sama lämpö, kun elän vain tässä hetkessä ja nautin kaikesta mikä tulee vastaan. Maailma on oysterini enkä välitä nyt helmistä. Astelen kohti alamäkeä myötätuuli sisälläni.
Kiipeän ylös kirkkomäelle ja katselen aukeavia näkymiä. Lastentarhassa lapset leikkivät, Tanskalaiset turistit parveilevat museoalueella. Haistelen merituulia mäen huipulla ja katson kauas merelle. Kaikki värit syöpyvät mieleeni, maan vehreys, meren ja taivaan sinisyys sekä kaikki eriväriset talot. Aikaa olisi vielä monta tuntia, mutta ei ole oikein mitään mihin tuhlaisin sen.
Vaeltelen vain katuja päämäärättömästi, katselen maisemia ja kuljen sinne minne askeleeni vievät. Päätän lähteä käymään sillalla jonka näin laivasta. Valitsen tieni uudelle reitille ja kiipeän kallion päälle josta koko satama levittäytyy eteeni. Kaukana keskellä lahtea Kristina Regina on ankkurissaan kun jatkan matkaani läpi paikallisten asuinalueen.
Sillalla kevyt tuuli käy ylitseni kun katselen upeita maisemia. Toisella puolella vuonon pää ja takana näkyvä vuoristo ja toisella puolella avomeri. Jatkan matkaa sillan yli ja löydän mukavan levähdyspaikan pienen kalastajapatsaan luona. Laskeudun patsaan alapuolelle kalliojyrkänteelle ja kaivan repustani tutun evään, punaviinipullon. Otan kertakäyttömukin ja kaadan sen täyteen häränverta, Sangre de Toroa. Istun auringonlämmittämällä kalliolla ja katselen kun Kristina Regina on ankkurissaan keskellä lahtea. Laivan perästä ongitaan jälleen kaloja.
Istun kalliolla ja yritän nauttia, mutta jotenkin olo on levoton. En tiedä onko se sitä, että matkani on päättymässä, vai vaivaako minua joku muukin. Ehkä yksinäisyys. Tahtoisin että se muuttuisi mutta kaikki on epävarmaa. Vuodet eivät ole syleilleet minua sen suhteen. Yritän karistaa pahat ajatukset pois ja keskittyä vain tähän hetkeen. Mutta kylmyys ravistaa minua, tuuli on nousemassa mereltä. Kristina Regina heiluu yhden ankkurin
varassa puolelta toiselle. Yritän sinnitellä kalliolla, mutta kylmyys iskee ja sormiakin alkaa jo palella kun tuuli osuu suoraan kohti. Juon nopeasti viinimukin loppuun ja lähden takaisin kyläänpäin. Vuorilta alkaa laskeutua sumua ja sää on muuttumassa. Kävelen kohti satamaa ja joudun jo pukemaan takin päälleni kylmyyden ja viiman takia. Päätän käydä vielä ennen laivalle paluuta käsityöläis- museossa katsomassa josko löytäisin sieltä jotain matkamuistoja itselleni. Museossa tehdään erilaisia käsitöitä ja paikassa on muutama muukin suomalainen laivalta katsomassa tuotteita. Minulle hymyillään ja esitellään erilaisia tuotteita, mutta kaikki tuntuu kovin kalliilta eikä oikein mikään tunnu sopivalta. Lopulta erään standin luona söpö inuiittityttö esittelee minulle kaulakoruja. Korut on tehty hylkeen kynsistä ja sovitan yhtä kaulaani. Tyttö hymyilee ja sanoo sen sopivan minulle. Maksan tytölle reilut 30 euroa ja mietin jälkeenpäin että paljonkohan tytön kauneus ja
avonainen rinta-aukko vaikutti ostopäätökseeni. Naurahdan itselleni mutta koru on silti hyvä muisto Grönlannista.Palaan laiturille ja hyppään pelastusveneen kyytiin. Aallokko on voimakas ja tuuli nousee edelleen. Pelastusvene ui todella syvällä ja aallot tuntuvat lyövän korkealle reunoihin. En ehkä haluaisi kokea pelastusveneitä tositilanteessa tai myrskyssä. Laivalla pelastusveneet vinssataan takaisin ylös ja olemme valmistautumassa lähtöön.
Mutta sitä ennen on ohjelmassa vielä ylimääräinen näytös. Paikallinen kajakkiklubi haluaa tehdä meille esityksen ja keräännymme kannelle sitä katselemaan. Kaksi paikallista melookin laivamme viereen pienillä kajakeilla käsissään uskomattoman pienet melat, aivan kuin kapeat laudat. Kajakit liikkuvat silti uskomattoman nopeasti. Näitä poikia ei ainakaan palele, kun he kastelevat kasvonsa hyisessä vedessä. Ohjelmassa on eskimokäännöksiä kymmenin eri tavoin. Aina peruskäännöksestä sellaiseen, jossa he jäävät pää veden alle ja melovat ylösalaisin. Yleisö antaa aplodeja, kunnes esitys päättyy ja melojat vilkuttavat meille ja lähtevät rantaa kohti. Heilautan kättäni heille ja ajattelen itsekseni, että tähänkö nyt jää Grönlantini. Hyvästi kaunis maa.
Laivassa kapteeni pitää illalla viimeisen puheen ja olo on haikea. Bändi veivaa vielä kerran kunnon shown ja nuori tarjoilijatyttö käy vetämässä kauniilla äänellään hienon biisin. Maistelen olutta ja nautin sen minkä voin, nyt jo tuttujen ihmisten kanssa. Tänään taakse jää monta tuttavuutta mutta niin se elämä menee. Mikään ei ole pysyvää, kaikki on vain väliaikaista. Elämässäsi et voi omistaa mitään, jos yrität niin se kaikki vain karkaa pois. Vaikka yrität pitää vain hetkestä kiinni, niin silloinkin aika ajoin ote irtoaa. Täyttymys on vain kertakäyttöistä.
Ilta pimenee ja matkaamme kohti viimeistä määränpäätä pitkin loputonta vuonoa. Avomeri jää taakse ja pimeys ympäröi meidät. Baari sulkeutuu ja ihmiset lähtevät nukkumaan. Hiivin yön selkään kannelle ja katson kun matkaamme kohti viimeistä satamaa. Kiidämme mieletöntä vauhtia kapeassa vuonossa, vuoret ympärillämme. Sumu ja pilvet peittävät vuorten huiput ja olemme aivan kuin kapeassa tunnelissa ja koko maailma on tummansininen. Viimeiset ihmiset jakavat tämän hetken kanssani. Nojaan kaiteeseen ja kylmä tuuli puhaltaa vilun läpi koko vartalon, mutten hievahdakaan. Katson vain ohitsekiitävää vuoren seinää ja puristan kaiteesta rystyset valkoisena. Olen humalassa, mutta tämä hetki ylittää jopa senkin tuntemuksen. Sininen maailma verhonani. Lohduttomuus. Ja kääriydyn hytissäni yksin peittooni.
English translation....
Sisimiut. My last seaport. After yesterday I feel like I have to force myself to experience something great still today. The sun is shining and it may help in it. We arrive to the bay of Sisimiut and we have already heard that our ship cannot enter to the harbour but we have to come ashore with lifeboats. Some other cruise ship has taken the only berth. I watch as the gangplank is set and lifeboats are winched down on the water. A new experience for me, too. I relax at the gunwale and watch the sceneries as the people are queuing for tender boats. This time I let the most hurried ones go first. A road from the town is rotating around the whole bay along the bridge and far away is seen some campers' tents. At last I get to jump to the lifeboat and we drive peacefully towards the shore. The lifeboat's engine is running loudly.
At ashore I go along the main street and walk through some kind of museum yard, and pop in to a souvenir shop. I would like to buy some souvenirs for myself now when I have the last chance for it. But I can't seem to find anything convenient. Everything seems to be just dull kitsch. The bone bits cost tens of euros and are ugly. They say the talisman is more powerful the more uglier it is. I fall in love with handmade wooden carved painting of killer whales, but the price (> 100 euros) makes me wanna run away. I wouldn't want to pay so much of a simple carving, that almost anybody could make and carve if you have a cast, even though it is neat. I weigh it in my hand, but finally discard it and buy just inuit-themed playing cards and I am disappointed for the eight euro purchase.
I watch these bright colored houses in the sunshine as I walk by the shopping centre and over the small hill where there is a graveyard on back of it. My call of nature makes me turn around and I come back towards the shopping area, there must be a toilet somewhere. I arrive to some kind of fast food kiosk and ask whether they have a WC. Assistants speak English very poorly and they point that there is a toilet down the street. Outside I ask again from the locals and the hands are pointing to some sports center on the top of the hill... I have already a desperate need to go and climb towards the house, just to notice that it is closed, all the doors are locked. Now I can't stand it anymore and I quickly check is anyone seeing and jump around the corner behind the rock, nature is calling.
I walk around the village without finding anything interesting. By the pond there are mallards, or should I say Greenland ducks. These are clearly different looking than the ducks everywhere else, here as being isolated they are becoming a subspecies of their own, the birdwatchers said to me. Darwin was right. The sun is scorching and I sit on a big rock and munch my delicious sandwiches. I enjoy the moment and look at the small ripples on the pond and the fine mountains behind it.
I keep on going forward and find an outside swimming pool! Rap music is boosting and the pool is built up on the poles on the top of wooden shanty. Later I get to know the reason for lifting it up, it is because of that the warm pool wouldn't melt the permafrost beneath it. I wish I had took my swimming trunks with me and had a little more time... It would have been nice to swim in the warm water under the clear blue Greenland sky and on the north side of the polar circle, enjoy the sun in mere towel, listen good beats and lay with Tuborg bottle on my hand... and watch the inuit girls in bikinis. Booyakasha! =)
I smile, because with the music I start to feel great again. I stomp the warm streets towards the shopping places where's more people. The footsteps are burning my footprints to the asphalt and I come to the same fast food place where I already was before. I decide to eat a big hot dog for my slight hunger and the kitchen ladies will prepare it for me fast despite of the rush hour. I go by the table outside and ask if there's a room. A bit older man than me with a moustache nods and less than two year old girl standing on the bench next to the man is looking at me with amaze. I seem to be quite a strange sight in here. I smile at them and eat delicious sausage with mustard, ketchup and mayonese. The man speaks in English and asks where I am from. I tell him I'm from Finland and we talk for long time the same time I eat. He asks from which part of Finland I'm from and is clearly interested in the far off guest and my home land. We talk about Finland, Greenland and about everything else too. He is happy living here in the village of six thousand people and doesn't want to go elsewhere. Here he knows everybody and life is peaceful. He laughs when he hears that I live in a city of million people and says "it's too big". "It's too big", he says again and again and shakes his head. He is nice and I wish him good day. He says that hopefully I enjoy my staying in their country. I answer that I definitely will do and there's again the same warmth inside me, when I'm living in this moment and enjoy everything that greets me. The world is my oyster and I don't need pearls. I step towards the downhill with the tailwind inside me.
I climb up to the church hill and take a look of the opening views. In kindergarten the kids are playing, Danish tourists are swarming in the museum yard. I smell the sea wind on the top of the hill and stare far away to the sea. All the colors are burning to my mind, the greenness of the earth, the blueness of the sky and the sea and all the different colored houses. There are still many hours time left, but nothing to spend it for. I just roam the streets purposelessly, watching the scenery and go where my feet take me. I decide to go to the bridge that I saw from the ship. I choose my way to a new route and climb up on the cliff where the whole harbor is
spreading out in front of me. Far away Kristina regina is anchored in the middle of the bay as I continue my walk through the local residential area.
On the bridge the slight wind goes over me as I admire the magnificent views. On the other side the end of a fjord and the mountains seen behind it and on the other side the open sea. I continue walking over the bridge and find a nice place for rest next to small fisherman statue. I descend to the cliff below the statue and dig again a familiar thing, a bottle of red wine, from my bag. I take a paper cup and fill it with ox blood, Sangre de Toro. I sit on the sun heated cliff and watch as Kristina Regina lays in it's anchor in the middle of the bay. The crew is again fishing from the rear of the ship. I sit on the cliff and try to enjoy but somehow I feel restless. I don't know if it's that my journey is ending, or is there something else bothering me. Maybe loneliness. I would like it to change but everything is so unsure. Years haven't been treating me kindly with it. I try to get rid of bad thoughts and concentrate only to this moment. But coldness is making me shake, the wind is rising from the sea. Kristina Regina is swinging in the anchor from side to side. I try to hang on to staying in the cliff but the cold is freezing my fingers when the wind hits straight at me. I finish the last wine cup quickly and return towards the village. Fog is coming down from the mountains and the weather is changing. I walk towards the harbour and I have to put on a jacket because of the cold wind. Before returning to the ship I decide to visit the handicraft museum to see if I could still find some souvenirs for me.
In the museum there are made different kind of handworks and there are few other Finnish people from the ship looking for manufacture. People are smiling at me and they show me different handworks, but everything seems so expensive and nothing seems to be proper for me. Finally in one stand a cute inuit girl is showing some necklaces. They are made of seal nails and I try one into my neck. The girl is smiling and says that it fits me well. I pay thirty euros and think afterwards that how much the girl's beautiness and her open neckline affected my decision of purchase. I laugh at myself but the trinket is still good memory from Greenland.
I return to the dock and jump into lifeboat. The waves are rough and the wind is still rising more. The lifeboat is swimming real deep and the waves seem to hit high on the sides. I wouldn't maybe want to experience lifeboats in real situation or in storm. At the ship the lifeboats are winched up and we are preparing to leave.
But before that there is still one additional show on the program. The local kayak club wants to perform us a show and we gather to the deck to see it. Two locals are soon paddling next to our ship with unbelievable tiny paddles in their hands, like thin sticks. Kayaks are anyway moving incredibly fast. These boys are at least not freezing as they dowse their face in icy water. In program there will be eskimo rolls with tens of different ways. Right from the basic roll up to that one where they leave their heads under the water and paddle upside down. The audience gives applauses until the show is over and the kayakists are waving to us and leave towards the shore. I wave my hand and think to myself that was this the last thing from Greenland for me. Goodbye beautiful land.
In the ship at night the captain is holding the last speech and the feeling is wistful. The band is performing for once more a good show and the young waitress girl comes to sing with her beautiful voice. I am tasting beer and try to enjoy as much as I can, now with already familiar people. Tonight there will be many acquaintances left behind but that's how life goes on. In your life you cannot own anything, if you try it all just evades away. Although you try to seize the moment, even then the grip is lost from time to time. Fulfillment is just a disposable thing.
The night is getting dark and we are traveling to our last destination along the endless fjord. Open sea is left behind and darkness imprisons us. The bar is closing and people are going to sleep. I sneak into the deck to the backbone of night and watch as we travel towards the last port. We skim with incredible speed in the narrow fjord, the mountains surrounding us. The fog and clouds are covering the mountain tops and we are like in a narrow tunnel and the whole world is dark blue. The remaining people are sharing this moment with me. I lean on to railing and the cold wind blows the freeze through my body, but I don't stir. I just gaze the evanescent mountain wall and clench the railing with white knuckles. I'm drunk, but this moment surpasses even that feeling. The blue world being my veil. Desolation. Cocooning myself to the blanket alone in my cabin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti